Mallimaahanmuuttaja ei ole kohteliaisuus
Ohjelmasta
Mallimaahanmuuttajuus tai -vähemmistöys on kulttuurinen myytti, jonka mukaan tietyt maahanmuuttajat tai vähemmistöt ovat paremmin sopeutuneet yhteiskuntaan kuin toiset.
Yhdysvalloissa, josta käsite on lähtöisin, mallimaahanmuuttajia ovat olleet aasialaiset, jotka kouluttautuvat korkeammalle ja ansaitsevat keskimäärin enemmän kuin muut rodullistetut vähemmistöt. Myös Suomessa ollaan tavattu ajatella aasialaisten olevan mallivähemmistö: ahkeria, sinnikkäitä ja jatkuvasti iloisia. Tähän on kuitenkin tullut särö erilaisten ihmiskauppatapausten julkisuuteen tulon myötä. Thaimarjanpoimijat, filippiiniläishoitajat, nepalilaiset ravintolatyöntekijät ja vietnamilaiset kasvihuonetyöntekijät ovat alkaneet vaatimaan oikeuksiaan.
Samalla kun särö on tullut näkyväksi, alamme hitaasti hahmottamaan myös miten mallimaahanmuuttajuus on vaikuttanut muihin kuin aasialaisiin. Mallimaahanmuuttajuus rakentaa historiatonta ja kontekstitonta ideaalia, johon muita rodullistettuja vähemmistöjä verrataan. Millä tavoin mallimaahanmuuttajuus rajoittaa ruskeita suomalaisia? Miten se vaikuttaa itse mallimaahanmuuttajiksi nähtyihin ihmisiin? Entä muihin?
Keskustelussa mukana:
Chau Nguyễn
Pazilaiti Simayijiang
Arvind Ramachandran
Maryan Abdulkarim
Paneelin vetää Hải Nguyễn.


